Henkilöhaastattelu: Vili Trogen.

03.11.2025

Säveliä, sanoja ja saavutettavuutta – Vili Trogenin tarina

Vili Trogenin tarina on kertomus taiteesta, arjen haasteista ja toivosta esteettömämmästä yhteisöstä. Hänen kokemuksensa Vihdissä muistuttavat meitä siitä, kuinka pienillä teoilla voi olla suuri merkitys.

Vili Trogenin taiteellinen matka alkoi jo varhaisessa lapsuudessa, kun hän kuunteli paljon klassista musiikkia.13-vuotiaana hän innostui pianonsoitosta ja laulamisesta – harrastuksista, jotka ovat kulkeneet hänen rinnallaan tähän päivään asti. Viime aikoina Vili on alkanut soittaa urkuja Vihdin seurakunnan piireissä, jossa hän on myös epävirallinen kanttori messuissa. Taiteellisuus näkyy myös hänen maalauksissaan, runoissaan ja tarinoissaan. Myös hänen veljensä jakaa saman kiinnostuksen taiteeseen, hän on aktiivinen teatterissa, soittaa pianoa ja laulaa. Tämä vahva perheen taiteellinen side on ollut Vilin elämän kantava voima ja tapa ilmaista tunteitaan. Vilillä on myös kiitollisuuden aiheita: hän on erityisen kiitollinen äidilleen, joka on aina tukena ja puolustajana hänen asioissaan.

Vilin näkövammaisuus vaikuttaa hänen arkeensa monin tavoin, esimerkiksi koulussa hänellä on henkilökohtainen avustaja, ja hän käyttää monia apuvälineitä, kuten kuvanlukulaitteita. Vili kokee, että valkoinen keppi hidastaa hänen liikkumistaan tutussa ympäristössä, mutta esimerkiksi käydessä ulkomailla sen merkitys korostuu. Hän kokee, että Vihdissä on paljon hyvää toimivien palveluiden ja järjestelyjen muodossa: koulun erityisjärjestelyt, apuvälineet sekä esimerkiksi Vihdin kirkko, joka on esteettömästi käytettävissä.

Kuitenkin kuljetuspalvelut eivät tällä hetkellä toimi yhtä sujuvasti kuin ennen, kun Vili oli oikeutettu vakiotaksiin. Toisinaan hän kokee turvattomuutta, etenkin hämärässä liikkuessaan, sillä taksin löytäminen voi olla haastavaa. Kuljettajien vaihtuvuus aiheuttaa haasteita, sillä he eivät aina löydä häntä oikealta ovelta lukiossa, mistä hänet pitäisi hakea. Toisinaan koulukyyti on saattanut jopa lähteä pois ilman, että häntä on haettu sovitulta ovelta.

Silti Vili toivoo, että koko Vihdin alue kehittyisi entistä saavutettavammaksi. Hän korostaa kirkkaampien katuvalojen merkitystä, paremman kontrastin käyttöä, sekä selkeämpien kävelytie rajojen tärkeyttä. Kävelytien reunan rajaaminen esimerkiksi valkoisella kivetyksellä saataisiin selkeää kontrastia, joka erottaisi kävelytien autotiestä entistä paremmin. Nämä pienet muutokset voisivat tehdä arjesta itsenäisempää ja sujuvampaa näkövammaisille ja monille muille. "Saattaa tuntua pieniltä asioilta, mutta ne helpottavat todella paljon koko yhteisön elämää", Vili toteaa.

Vili toivoo voivansa nauttia taiteellisuudestaan läpi elämänsä ja seuraavaksi suunnitelmissa onkin opetella viulunsoiton saloja. Tulevaisuudessa Vili unelmoi teologian opinnoista Helsingin yliopistossa, suuntautumalla papiksi. Hän näkee pappeudessa arvokkaan tehtävän, jossa voisi auttaa muita ja edistää yhteisöllisyyttä. Vili haluaa jo nyt tuoda nuorekkuutta Vihdin kirkon toimintaan.

Vilin tarina ja toiveet muistuttavat meitä kaikkia siitä, kuinka pienet teot ja asennemuutokset voivat muuttaa elämää. Esteetön Vihti -hankkeen kautta olemme halunneet haastatella Viliä ja tuoda hänen ääntään kuuluviin, jotta hänen kokemuksensa ja näkemyksensä voivat vaikuttaa Vihdin esteettömyyden kehittämiseen. Meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä Vihdistä entistä inklusiivisempi ja avoimempi yhteisö, jossa jokainen voi tuntea itsensä tervetulleeksi ja osalliseksi.

Vili Trogen
Vili Trogen
Share